Ämpäriin vai Itämereen ?




    Paperiset matkavaatteet sekä kapsekista otetut matkavalokuvat on ripustettu pyykkinarulle kuivumaan. Paperipuvuilla on tekstiä Itämeren alueen eri kielillä. Miehen puku on selvä, julistavan yksikielinen, naisen puvusta putoilee sekaisin erikielisiä lauseita.
    Kuivumaan laitetuissa matkavalokuvissa ympäri Itämerta matkustavaa miestä ei näy.
    Kartasta näkyy, että joku kuitenkin on matkustellut Itämerta myöten ja sen ympäri. Ovatko paperipukujen omistajat pudonneet mereen, kun ovat ripustaneet vaatteensa narulle kuivumaan? Oliko se epäonnistunut yritys ylittää Itämeri? Naisen ja miehen erikielinen kommunikointikaan ei näytä onnistuneen.
    Vai onko sittenkin kyse jonkinlaisesta kasteesta, tehtävään pyhittämisestä? Kasteesta kieleen, johonkin ryhmään, Euroopan Unioniin?
    Putoaako virolainen omaan pikku hiekkalaatikkoämpäriinsä, vai työnnetäänkö hänet Itämereen hänen yrittäessään ylittää sitä “matkalla” Länsi-Eurooppaan?
    Paperipukujen, valokuvien ja piirustusten lisäksi näyttely esittelee Kaarina Ormion kirjoittaman ja piirtämän kirjan näistä Itämeren ympäri –matkoista.

    Näyttely on kuva Kohtaamisen Yrityksestä. Jos haluaa todella kohdata Toisen, on oltava valmiina hyppäämään mahdoton loikka, niin kuin koettaisi hypätä Itämeren yli. Todennäköisesti putoaa hirvittävällä tavalla, mutta silti joskus saattaa tapahtua myös kohtaaminen. Ehkä itsen.

    Yksinkertaistetusti ilmaistuna näyttely ja kirja käsittelevät kommunikaatiovaikeuksia.

    Näyttely perustuu suomalais-norjalais-virolaiseen performanssiprojektiin ”Prinssi Betelgeuze, Prinsessa Algieba ja Prinsessa Bellatrix matkustavat ympäri Itämerta”, joka on ollut yhteistyö Jaan Pärnamäen ja Elin T. Sørensenin kanssa jo vuodesta 1997, jolloin se sai alkunsa Paidessa, Virossa.
 
 

Näyttely on avoinna 28.8. - 10.9.2003.

 Prinsessa Algieba liiviläisten jokavuotisissa juhlissa Kuurinmaan rannassa Irêssä vuonna 2001.
Valokuva: Jaan Pärnamäe.